Metsuri leikkaa kaatunutta puuta moottorisahalla.
Miljoonien hehtaarien kaataminen laittaa sekä metsurit että laitteiden maahantuojat lujille. Kuva: Miljoonien hehtaarien kaataminen laittaa sekä metsurit että laitteiden maahantuojat lujille.

Suomi kaataa miljoonia hehtaareja metsää – kostona EU:lle

EU:n komissio palasi yllättäen vanhaan tulkintaansa Suomen metsien hiilinieluista. Maamme hallitus vastaa painostukseen kovimmalla mahdollisella tavalla: kaatamalla mahdollisimman paljon metsää.

Teksti: Jukka Aronen

JULKAISTU APRILLIPÄIVÄNÄ 2018.

EU:n komissio ilmoitti eilen pyörtävänsä viime joulukuussa tekemänsä päätöksen Suomen metsien hiilinieluista. Uuden linjan  mukaan nielut on laskettava pienemmiksi kuin mitä aiemmin oli sovittu. Päätös on pettymys etenkin metsäyhtiöille.

Suomen hallituksen ensireaktio yllätti koko poliittisen kentän. Hallitus ilmoitti kaatavansa kaikki valtion omistuksessa olevat ja yksityisiltä ostettavissa olevat metsät. 

Päätöstä perusteltiin ”tarpeella osoittaa muulle Euroopalle Suomen itsemääräämisoikeuden olevan tallella”. Historiallisen jyrkkä linjaus syntyi niin sanotun trioneuvottelun tuloksena Juha Sipilän (kesk.), Petteri Orpon (kok.) ja Sampo Terhon (sin.) kesken. 

Metsän kaato aloitetaan toukokuussa, ja urakan arvioidaan kestävän kolme vuotta. 

Valinnanvapauden säilyttävä

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo avaa päätöksen taustoja.

”Ensin luultiin, että tämä nielumuutos on Vapaavuoren juoni. Mutta sitten alkoi valjeta, että kyllä tässä on muut pahat voimat liikkeellä.”

Orpo istuu ministeriauton takapenkillä ja yrittää irrottaa viehettä popliinitakkinsa liepeestä. Avustaja on ottanut sakset esiin, mutta Orpo haluaa vielä nykiä terävää koukkua paljain käsin.

”Anteeksi, että kiroilen, mutta kyllä meitä on vituttanut ja kovaa. Ensin ne vähättelivät, että meidän metsänielut on 4,5 miljoonaa. Sitten kun uhattiin päästää Vapaavuori niiden kimppuun, niin saatiin lukuihin jotain rotia. Mutta nyt sitten taas tämä.”

”Maat, jotka hävittivät omat metsänsä jo 300 vuotta sitten, tulevat meille opettamaan, miten metsää hoidetaan!”

Orvon kädet ovat kauttaaltaan veressä. Myös avustajan päällä on valtiovarainministeristä tirskunutta punaista nestettä.

”Piti näyttää, että valinnanvapaus toimii tässäkin. Me saadaan tärvellä omat terveyspalvelumme… anteeksi metsämme. Ihan vaan siksi, että meillä on vapaa tahto. Ja että pitää olla vaihtoehtoja.” 

Koukku irtoaa. Sen päähän jää palanen poliitikon etusormea. Orpo irvistää ja laittaa palan taskuunsa.

Puuta varastoon

”Ensialkuun tämä voi vaikuttaa shokilta”, tunnustaa lentokoneen ohjaimista tavoitettu pääministeri Juha Sipilä, jolle on annettu erikoislupa puhua kännykkään lennon aikana, koska hän on ilmoittanut turvallisuusviranomaisille olevansa ”maan isä” ja ”#bossman”. 

Sipilä vaikuttaa innostuneelta: ”Oikeasti tässä tapetaan kaksi sikaa yhdellä haulikolla. Ensin laitetaan kaikki puut tukeiksi. Sen jälkeen pumpataan EU:lta maaseudun kehittämisvaroja, metsänparannus- ja pellonmetsitystukea, eroosiorahaa ja mitä niitä onkaan.”

”Norjalla on öljynsä, mutta tämän jälkeen meillä on puutavaraa vuoteen 2090 asti. Ja 60 euron kantohinnalla kepulainenkin pääsee Pattayalle .” 

Lentokoneen ohjaamosta kuuluu hälytysääni. Sipilä pysyy rauhallisena, mutta osa puheesta häipyy taustameluun.

”…rekkoja kuljettamaan lonkerot takaisin Alkoon… niin minä tekisin…”

Hälytysääni lakkaa ja kuuluvuus paranee. 

Pääministeri naurahtaa: ”Ei ne siellä Euroopassa kuitenkaan niin vakavissaan tässä ilmastohössötyksessään ole, että lähtisivät meitä rankaisemaan!”

43 prosentin leikkaukset

”Minusta oikea leikkausmäärä olisi ollut 43 prosenttia. Tähän on nostalgiset syyt, saatiinhan me 43 pinnaa pois kehitysyhteistyöstäkin”, sinisten puheenjohtaja Sampo Terho sanoo ja paljastaa olevansa sotalarppaajien soppatykillä Säkylässä.

”Ensin kaadetaan 43 prosenttia puunhalaajien Naturaa. Tai vaihtoehtoisesti lyhennetään jokaista naturakoivua ja naturamäntyä sillä samalla prosenttimäärällä, tehdään niistä hillotolppia.”

Terho santsaa vetistä hernekeittoa ja päästää sympaattisen tuhnun myötätuuleen, jotta ei loukkaisi aseveljiensä tunteita.

”Mutta painotan vielä, että me sinipersut emme ole koskaan vastustaneet leikkauksia, emmekä aio tehdä sitä nytkään.”

Oppositiota epäilyttää

”Metsä, metsä”, hapuilee vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto. ”Olen toki siellä käynyt, nuorempana.”

”Pieni hetki, otan maestron langan päähän.” Aalto tiputtaa kännykkänsä jyväskyläläiselle cityasfaltille ja kiroilee lempeästi. Ruudulla vilahtaa Ville Niinistön nimi. Kun laite on jälleen kädessä, hän käy lyhyen keskustelun sanomatta sanaakaan.  

Sitten katseeseen tulee terävyyttä: ”Vihreät lähtevät siitä, että metsien kaadolla ei saa olla minkäänlaisia haittavaikutuksia kaupunkien ekologiseen tiivistämiseen eikä etenkään kaupunkipyöräilyyn.” 

Aalto miettii hetken ja lisää: ”Eikä Flow-festivaaliin. Meilläkin on periaatteemme.”

Vääränlaista työtä

Demareiden Antti Rinne ei ole ollut julkisuudessa kuukausiin, mutta vastaa kuitenkin puhelimeen Tampereen Rossosta.

”Me vastustamme tällaista risusavottaa, jolla työllistetään vain ja ainoastaan kepulaisia. Työtä pukkaa, mutta vääränlaista.”

Linja hiljenee. Onkohan Rinne nukahtanut? Mutta sitten väsynyt pomomies jatkaa. Kuuluu, että hänellä on ruokaa suussaan. 

”Nämä uudet hakkuualueet… kun minusta tulee pääministeri, aion jossain television all-male-paneelissa vaatia, että niille rakennetaan sika- ja nautatehtaita. Se olkoon minun taisteluni soijamakkaroita ja salaattisörsseleitä vastaan.”

”Hyi saatana ”, oppositiojohtaja kiroilee tekomiehekkäästi ja iskee haarukkansa pihviin.

,

PS.

Nyt kun olet täällä, käy tilaamassa Kepan viikottainen uutiskirje. Seuraamme myös ilmastonmuutoksen hyviksiä ja pahiksia.