Globaalin kansalaiskasvatuksen rahoitus Euroopassa on jumissa – miten tästä eteenpäin?

Globaalin kansalaiskasvatuksen merkitys on tunnustettu kestävän kehityksen tavoitteissa vuonna 2015, mutta sen rahoituksessa Euroopan maissa ei ole tapahtunut juuri lainkaan muutoksia vuoden 2010 jälkeen. Puolet EU:n jäsenmaista on riippuvaisia EU:n antamasta rahoituksesta, mikä viittaa siihen, ettei kansallisella tasolla ole toimivia rahoitus- ja kumppanuusrakenteita. Järjestöjen mukaan rahoituksen puuttuminen johtuu enemmän poliittisesta ilmapiiristä ja kansallisista prioriteeteista, kuin itse taloudellisesta tilanteesta.

Teksti: Anne Peltonen

Globaali kansalaiskasvatus (eng. Global Citizenship Education) saatiin pitkällisen lobbaustyön seurauksena mukaan vuonna 2015 julkaistuihin kestävän kehityksen tavoitteisiin (tavoite 4.7). Globaalilla kansalaiskasvatuksella ja ajatuksella, että olemme oman maamme lisäksi myös maailman kansalaisia ja meillä on yhteisiä haasteita, on tärkeä merkitys kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Nykypäivänä kohtaamme jatkuvasti yhteisiä globaaleja haasteita ja poliittinen ilmapiiri Euroopassa on muuttunut huomattavasti viime vuosina. Näihin haasteisiin ja muutoksiin vastaamisessa voisi globaalilla kansalaiskasvatuksella olla merkittävä rooli.

CONCORDin maaliskuun julkaistussa raportissa Global Citizenship in Europe: How much do we care tutkittiin, kuinka paljon globaalia kansalaiskasvatusta rahoitettiin EU:n jäsenmaissa ja Norjassa vuosina 2011-2015.  Raporttia laadittaessa kävi ilmi, että aiheen tutkiminen on erittäin vaikeaa. Kaikista maista ei ole tilastoja saatavilla tai niitä ei haluta poliittisista syitä antaa. Toisaalta maiden välillä on paljon eroja sen suhteen, mitä lasketaan globaalin kansalaiskasvatuksen rahoitukseksi. Lisäksi samasta asiasta käytetään useita erilaisia termejä eri maissa, mutta myös maiden sisällä. Vaikka raportin antamat luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, ne antavat kuitenkin hyvän yleiskuvan siitä, missä Euroopan eri maissa mennään. Raportissa tutkittava ajanjakso päättyy vuoteen 2015, jolloin kestävän kehityksen tavoitteet hyväksyttiin, joten sitä voi pitää myös lähtötilanteen arviointina.

Raportin mukaan 55 prosenttia vastaajista ilmoitti maansa hallinnon tärkeimmäksi globaalin kansalaiskasvatuksen rahoittajaksi. Euroopan unionin tai muun globaalin toimijan ilmoitti 45 prosenttia vastaajista tärkeimmäksi rahoituslähteeksi. Oman maan hallinto on tärkein rahoituslähde erityisesti vanhoille EU:n jäsenmaille eli niin sanotuille EU15-maille, kun taas uudemmille jäsenmaille EU:n rahoitus on hyvin tärkeässä roolissa. Komissio onkin pyrkinyt rahoitushauissa varmistamaan, että uudet jäsenmaat saavat tietyn osuuden jaettavasta potista. Kun otetaan huomioon, että uudet jäsenmaat eivät välttämättä saa lainkaan rahoitusta kotimaastaan, ovat ne silti epäedullisessa asemassa verrattuna vanhoihin jäsenmaihin.

EU:n monivuotisista rahoituskehyksistä eli budjetin raameista neuvotellaan parhaillaan ja globaalin kansalaiskasvatuksen rahoituksen säilyminen vähintään entisellä tasolla on monille globaalia kansalaiskasvatusta tekeville järjestöille elintärkeää. EU on maailman suurin kehitysavun antaja, mutta tästä potista alle puoli prosenttia menee globaalin kansalaiskasvatuksen rahoitukseen. Suuressa mittakaavassa puhumme siis pienistä summista.

Eri maiden opetussektorit ovat yllättävän vähän mukana rahoittamassa globaalia kansalaiskasvatusta. Opetussektori on lähinnä mukana silloin, kun globaalia kansalaiskasvatusta integroidaan osaksi formaalia koulutusta, kuten koulujen opetussuunnitelmia ja opettajankoulutusta.

Globaalin kansalaiskasvatuksen konseptiin ja termistöön liittyvä moninaisuus saattaa osaltaan viitata siihen, ettei se ole vielä täysin löytänyt paikkaansa, minkä vuoksi myös sektorirajojen ylittävää yhteistyötä on kansallisella tasolla hyvin vähän. Raportin yksi selkeistä suosituksista on nimenomaan uudenlaisten sektorirajoja ylittävien kumppanuuksien etsiminen niin globaalilla kuin kansallisella tasolla. Esimerkiksi järjestöillä on globaalista kansalaiskasvatuksesta paljon tietoa, kokemusta ja verkostoja, mutta niitä ei hyödynnetä tällä hetkellä tarpeeksi hyvin. Järjestöjen tulisikin nyt paitsi kertoa osaamisestaan ja sen vaikuttavuudesta, myös määritellä uudelleen roolinsa ja lisäarvonsa sekä hakea aktiivisesti uusia ja innovatiivisia kumppanuuksia.

Suomessa tilanne on siinä mielessä hyvä, että Agenda 2030 on lyönyt läpi hyvin koko yhteiskunnassa ja meillä on myönteinen ilmapiiri, jossa toimia. Opetus- ja kulttuuriministeriö perusti viime vuonna kestävän kehityksen koulutuksen linjauksia valmistelevan työryhmän, joka osallistaa poikkihallinnollisesti myös muita ministeriöitä sekä järjestöjä ja muita toimijoita. Järjestötoimijoilla oli työryhmän perustamisessa merkittävä rooli, sillä yli 30 toimijaa lähetti aiheesta opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle kirjeen, johon ministeri myös vastasi. Työryhmän tavoitteena on määritellä selkeästi, mitä me Suomessa haluamme saavuttaa kestävän kehityksen koulutuksen ja kasvatuksen osalta. Kevään aikana järjestetään työpajoja ja sähköisiä kuulemisia, joiden kautta prosessiin pääsee vaikuttamaan. Työryhmän työtä voi seurata verkossa.

Onnistuessaan prosessi tulee nostamaan kestävän kehityksen koulutuksen ja kasvatuksen kansallisesti aivan uudelle tasolle. Globaalilla tasolla Suomella on puolestaan ainutkertainen mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä muille maille siinä, miten koulutuksen ja kasvatus valjastetaan koko Agenda2030:n edistämiseen.