Neuvottelut EU:n ja AKT-maiden välillä alkoivat New Yorkissa

Euroopan komissio aloitti virallisesti neuvottelut Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden eli AKT-maiden kanssa uudesta kumppanuussopimuksesta, joka seuraa vuosien 2000-2020 Cotonoun sopimusta.

Kuva: Etienne Ansotte

EU:n ja AKT-maiden neuvottelut yhteistyöstä vuoden 2020 jälkeen alkoivat YK:n yleiskokousviikolla 28. syyskuuta 2018. Euroopan unionin tavoitteena on nykyaikainen poliittinen kumppanuus, joka tukee kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.

Eurooppalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö CONCORD toivotti neuvottelut tervetulleeksi. CONCORDin mukaan neuvottelut tarjoavat mahdollisuuden saada aikaan nykyistä tasa-arvoisempi yhteistyösopimus Euroopan unionin ja sen historiallisten kumppanialueiden välille.

Neuvottelujen odotettiin alkavan jo aiemmin tänä vuonna, mutta EU:n sisällä oli hankaluuksia päästä tavoitteista sopuun. Erimielisyyksiä aiheuttivat erityisesti muuttoliikekysymykset. Järjestöt ovat olleet huolissaan siitä, tulevatko EU:n muuttoliike-, turvallisuus- ja kauppapoliittiset intressit dominoimaan neuvotteluja.

”Sopimuksen tulee sitoutua kunnioittamaan ihmisoikeuksia, kansalaisyhteiskunnan tilaa ja kumppanimaiden omistajuutta. Lisäksi Agenda 2030:n toteuttamisen tulee olla EU:n ja AKT-maiden suhteiden tavoitteena”, kertoi Kehyksen vaikuttamistyön koordinaattori Jussi Kanner kehitysjärjestöjen kannoista kesäkuussa, kun EU hyväksyi neuvottelumandaattinsa.

Lue lisää:

CONCORDin tiedote aiheesta
Komission tiedote: Euroopan unioni ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmä aloittavat neuvottelut uudesta kumppanuussopimuksesta