Koululaiset pitävät käsissään istutettavia taimia.
Kuva: Hinda Jama

Ympäristökeskuksista neuvontaa ja palveluja ympäristön tilan parantamiseksi

Suomen Somalia-verkoston hankkeissa perustetut ympäristökeskukset lisäävät ympäristötietoisuutta ja tuovat helpotusta kuivuuteen ja metsäkatoon Somaliassa.

Kuva: Hinda Jama

Suomen Somalia-verkoston kahdessa eri hankkeessa on perustettu yhteensä 6 ympäristökeskusta eri paikkakunnille Somaliassa. Vuosista 2012 ja 2014 saakka toimineet keskukset ovat paikallisia asiantuntijakeskuksia, jotka ovat lisänneet ympäristötietoisuutta niin aikuisten kuin koululaistenkin keskuudessa. Kuuman ja kuivan ilmaston Somaliassa ilmastonmuutoksen vaikutukset, metsäkato ja aavikoituminen ovat merkittävimpiä ihmisten elämään vaikuttavia ympäristöhaasteita. Siksi ympäristökeskukset tarjoavat neuvontaa ja koulutusta erityisesti puiden merkityksestä, kasvattamisesta ja suojelusta sekä peltometsäviljelystä, joka on viljelytekniikka, jossa samalla alueella kasvatetaan sekä puita että viljelykasveja.

Vuosina 2019–2020 keskukset järjestivät yhteensä 57 koulutusta ympäristönsuojelusta eri ryhmille. Kouluille järjestettiin 36 ympäristökasvatustilaisuutta joko paikan päällä kouluilla tai ympäristökeskuksilla. Keskuksista on tullut kouluille suosittuja yhteistyökumppaneita ympäristökasvatuksessa ja hankkeiden käyttöön on tuotettu tiettävästi ensimmäinen somalinkielinen lasten ja nuorten ympäristökasvatusmateriaali.

Ympäristökeskusten toiminnan yksi tavoite on lisätä paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneiden puulajien käyttöä. Keskusten taimitarhoilla testataan eri lajikkeita sekä tuotetaan puuntaimia istutettavaksi niin julkisille paikoille kuin kotitalouksiin ja viljelyksille. Vuosina 2019–2020 istutettiin 82 200 puuta. Suurin osa istutetuista taimista on selvinnyt haastavista olosuhteista huolimatta, ja puut ovat lisänneet elinympäristön vehreyttä ja luonnon monimuotoisuutta sekä hillinneet maaperän kulumista.

Suomen Somalia-verkoston ja ympäristökeskusten työn tuloksia vuosina 2019–2020:

  • 6 ympäristökeskusta toimivat eri paikkakunnilla Somaliassa tarjoten neuvontaa ja koulutusta sekä tuottavat puuntaimia istutettavaksi julkisille paikoille ja kotitalouksiin
  • 82 200 puuntaimea istutettu kuudelle eri hankealueelle
  • 57 erilaista koulutusta järjestetty ympäristökysymyksistä, peltometsäviljelystä ja puiden kasvattamisesta ja suojelusta eri ryhmille
  • 36 ympäristökasvatustilaisuutta paikallisille kouluille