Gita Devi Thing Poudelin sydämen asia on ihmisarvoinen työ Nepalin terveysvapaaehtoisille

Nepalilainen Gita Devi Thing Poudel toimii maan terveysvapaaehtoisten ammattiliiton puheenjohtajana. Kansalaisvaikuttajana hän pyrkii saamaan Nepalin hallitusta tunnustamaan terveysvapaaehtoisten asemaa virallisina julkisen sektorin työntekijöinä.

Poudel halusi opiskella sairaanhoitajaksi, mutta hänen perhetilanteensa ja heikko taloudellinen tilanne estivät opiskelun. Hän liittyi siksi Female Community Health Volunteer (FCHV) -yhteisöön, joka tarjoaa terveyspalveluita yhteisötasolla.

Työssään Poudel on kohdannut monenlaisia haasteita. Naisena hän on kohdannut syrjintää ja häirintää sekä kunnollisen työympäristön ja ihmisarvoisen työn puutetta.

Poudel on kokenut halveksuntaa ja väheksyntää niin miespuolisilta kollegoilta kuin paikallisilta terveysviranomaisilta. ”Minua ahdistellaan sanomalla, että naisen pitäisi työskennellä kotona, eikä kodin ulkopuolella. Minua pidetään hemmoteltuna ja ajatellaan, että nyt yritän houkutella muitakin yhteisömme naisia samalle tielle, pois kotoa velvollisuuksien äärestä.”

Poudel kertoo, että terveysvapaaehtoisilla on tärkeä rooli erityisesti äitiys- ja lapsikuolleisuuden vähentämisessä, mutta myös yhteiskunnallisina vaikuttajina.

Poudel oli mukana perustamassa terveysvapaaehtoisten verkoston ja lopulta ammattiliitto NEVAn. Vuonna 2010 he järjestivät ison joukkomielenosoituksen, jonka seurauksena he saivat hallitukselta saman pukeutumiskorvauksen, kuin muutkin julkisen sektorin työntekijät.

”Suurin vaatimuksemme on yhä käsittelemättä. Vaadimme maan hallitukselta tunnustusta ja virallista julkisen sektorin työntekijän asemaa ja näin ollen laillista työntekijän statusta”, Poudel sanoo.

Ammattiyhdistysjohtajina toimimisen lisäksi, Poudel ja hänen kollegansa ovat myös yhteiskunnallisesti aktiivisia. ”Käymme jokaisessa kotitaloudessa tarjoamassa perusterveydenhuollon palveluita. Emme taistele vain oikeuksistamme, vaan luomme myös poliittista ja sosiaalista tietoisuutta yhteisössämme. Vaalien aikana puhumme äänestysaktiivisuuden puolesta ja kannustamme ihmisiä äänestämään ehdokkaita, jotka puolustavat oikeuksiamme.”

Takaisin Toimi, koska voit -kampanjasivulle.