Bhutanin vuoria
Bhutanissa hyvinvoinnin mittaamiseen on käytetty Gross National Happiness (GNH) -indeksiä Kuva: Göran Höglund Flickr

Jukka Hoffrén: ”Talous- ja yhteiskuntajärjestelmää ohjaavat vääristyneet signaalit siitä, mikä on arvostettua ja tärkeää”

Politiikkaa tehdään edelleen bruttokansantuote edellä, vaikka se ei kerro meille mitään hyvinvoinnista.

Teksti: Anni Piiroinen Kuva: Göran Höglund

Ilmastokriisi uhkaa yhteiskuntien selviytymistä, globaali eriarvoisuus kasvaa ja demokratia kaventuu monissa maissa. Silti poliittista päätöksentekoa ohjaa mittari, joka ei seuraa ilmastopäästöjä, varallisuuden jakautumista tai poliittista osallisuutta vaan taloudellista tuotantoa.

“Bruttokansantuote on määräävässä asemassa. Sen perusteella tehdään kaikkea talous- ja yhteiskuntapoliittista suunnittelua,” toteaa soveltavan tilastotieteen dosentti Jukka Hoffrén Helsingin yliopistosta.

Bruttokansantuote eli BKT mittaa tuotannon laajuutta ja kertoo, mikä on maassa valmistettujen tavaroiden ja palveluiden markkina-arvo tietyn ajan sisällä. Se voidaan laskea kolmella eri tavalla: tuotettujen asioiden, tuotannon tuomien tulojen tai kulutuksen kautta.

Hoffrén on yksi monista, jotka ovat viime vuosina kyseenalaistaneet BKT:n valta-aseman. Aikaisemmin tänä vuonna hän kirjoitti eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle raportin Hyvinvointitalouden mittareiden käyttökelpoisuus päätöksenteossa.

Raportissa Hoffrén varoittaa, että BKT ohjaa poliittista päätöksentekoa harhaan.

“Seurauksena BKT-mittarin käytöstä nykyisessä jälkiteollisessa yhteiskunnassa on, että talous- ja yhteiskuntajärjestelmää ohjaavat vääristyneet signaalit siitä, mikä kaikki on arvostettua ja tärkeää.”

Jos politiikan perimmäinen tehtävä on lisätä ihmisten hyvinvointia, sen pitäisi näkyä myös mittareissa, Hoffrén toteaa.

“Keskiössä pitäisi olla parantaa yksilöiden hyvinvointia eikä tuijottaa vain, kuinka yrityssektori tuottaa enemmän.”

BKT ei mittaa hyvinvointia

BKT:n ja sen lähisukulaisen bruttokansantulon (BKTL) käyttö yleistyi toisen maailmansodan jälkeen. Taloudellinen tuotanto kiihtyi, ja materiaalinen niukkuus vaihtui monin paikoin yltäkylläisyyteen. Vaikka BKT:n kehitykseen vaikuttaneet ekonomistit kuten Simon Kuznets olivat huomauttaneet mittarin rajoituksista, se alettiin nähdä yhä enemmän yhteiskunnan yleisen hyvinvoinnin ja kehityksen symbolina.

Juuri siinä mentiin metsään.

“BKT mittaa tuotannon määrää. Se ei ole hyvinvoinnin mittari,” Hoffrén tiivistää.

BKT:ta kasvattaa kaikenlainen taloudellinen toiminta huolimatta sen vaikutuksista ihmisten hyvinvointiin. Esimerkiksi laiton huumekauppa, vankilapaikkojen lisääminen ja suurten ympäristötuhojen jälkeiset siivousoperaatiot voivat nostaa maan BKT:ta.

BKT ei kerro meille mitään talouskasvun seurauksista ympäristölle ja elämänlaadulle, joten kaikenlainen tuotannon lisäys näyttäytyy positiivisena. Hoffrén pitää tuotannon haittojen sivuuttamista järjettömänä.

Kun rajattoman kasvun tavoittelu jatkuu seurauksista piittaamatta, sosiaaliset ongelmat ja ympäristötuhot lisääntyvät, ja planeetan ja yhteiskuntien kantokyvyn rajat tulevat väistämättä vastaan.

“Kuka hoitaisi yksityistaloutta niin, että ei ottaisi kaikkia negatiivisia vaikutuksia huomioon? Yhteiskuntaa kuitenkin ohjataan tällä tavalla. Saavutetaan BKT:n lisäystä hinnalla millä hyvänsä ja katsotaan, että se on hyvä juttu, kustannuksista viis.”

Kustannukset alkavat olla valtavan suuria. Kun rajattoman kasvun tavoittelu jatkuu seurauksista piittaamatta, sosiaaliset ongelmat ja ympäristötuhot lisääntyvät, ja planeetan ja yhteiskuntien kantokyvyn rajat tulevat väistämättä vastaan.

“Mikäli jatkamme entiseen malliin ja kiellämme ongelmien olemassaolon, on edessä nykyisen elintason ja -tavan romahdus. Vaikka ongelma tunnustettaisiin, ei nykyisellä hienosäädöllä ja vähäisillä muutoksilla kehityksen suuntaa pystytä kääntämään,” Hoffrén kirjoittaa raportissaan.

Vaihtoehtoiset mittarit haastavat BKT:n

BKT:n vallitsevaa asemaa on yritetty horjuttaa vuosien ajan kehittämällä vaihtoehtoisia mittareita, jotka ottavat huomioon useampia muuttujia ja kertovat asioista, jotka todella vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin, kuten ympäristöstä, terveydestä ja tasa-arvosta.

Osa mittareista on rahamääräisiä, osa ei. Jälkimmäisiin kuuluu muun muassa Bhutanissa käytetty Gross National Happiness (GNH), joka mittaa ihmisten onnellisuutta 33 indikaattorin kautta. Indikaattorit seuraavat esimerkiksi, kuinka paljon unta ihmiset saavat, kuinka terveitä he ovat ja kuinka paljon he luottavat naapureihinsa.

Rahamääräisiä mittareita taas ovat esimerkiksi kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi, ISEW (Index of Sustainable Economic Welfare), ja sen pohjalta kehitetty aidon kehityksen indikaattori, GPI (Genuine Progress Indicator).

Rahamääräiset mittarit pyrkivät huomioimaan talouden negatiiviset seuraukset BKT:ta paremmin siten, että niille annetaan rahallinen arvo.

Kun elämänlaadulle tärkeille positiivisille ja negatiivisille hyödykkeille annetaan hinta, ne voidaan tuoda mukaan tilastolliseen analyysiin. Vaihtoehtoisten mittarien potentiaali onkin siinä, miten ne tuovat näkyväksi asioita, jotka vaikuttavat ratkaisevasti hyvinvointiin mutta jäävät kuitenkin perinteisesti taka-alalle talouspolitiikan suunnittelussa.

“Mittareiden tulee tehdä näkyväksi ja määrämitallisiksi ne toimet, jotka aidosti parantavat elämäämme ja toisaalta ne asiat, joista haluaisimme päästä eroon. Näin mittari ohjaa talouden tuottamaan mahdollisimman paljon hyvinvointia,” Hoffrén kirjoittaa raportissaan.

GPI asettaa BKT:n uuteen valoon

Rahamääräinen aidon kehityksen indikaattori, GPI, ottaa mittauksen lähtökohdaksi yksityisen kulutuksen, jota painotetaan tulonjaon tasaisuutta kuvaavalla indeksillä: mitä tasaisempi tulonjako, sitä korkeampi arvo.

Seuraavaksi tähän arvoon lisätään ja siitä vähennetään tekijöitä, jotka vaikuttavat kuluttajien hyvinvointiin. GPI:ssä arvoa lisääviä tekijöitä ovat muun muassa kotitaloustyö, vapaaehtoistyö ja korkeakoulutus. Tästä vähennetään tuotannosta seuraavia negatiivisia tekijöitä, kuten vapaa-ajan menettämisen arvo, työmatkatkustannukset sekä vesistöjen pilaantumisen ja ilmansaasteiden kustannukset.

Tuloksena on arvo, joka kertoo kuluttajien hyvinvoinnista suhteuttamalla taloudellisen toiminnan hyödyt sen haittoihin. Toisin kuin BKT, GPI katsoo nykyhetkeä laajemmalle ja ottaa huomioon mahdollisuuden ylläpitää hyvinvointia myös tulevaisuudessa.

GPI:n antama tieto asettaa BKT-tilastot uuteen valoon. Suomen BKT on notkahduksia lukuunottamatta kasvanut jatkuvasti 1940-luvulta 2000-luvun alkuun. Myös GPI kasvoi 1980-luvun loppuun asti, mutta kääntyi sitten laskuun BTK:n jatkaessa kasvuaan.

“Vaikka positiivisten tekijöiden, tulonjaolla painotetun yksityisen kulutuksen ja muiden hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden, arvo on kasvanut jatkuvasti, on negatiivisten tekijöiden arvo, etenkin luonnonvarojen kulumisen ja ympäristön laadun heikentymisen, syönyt parannusten arvot,” Hoffrén selittää raportissa.

,

,

Korjaamisesta ennakointiin

Kun politiikkaa tehdään bruttokansantuote edellä, hyvinvointiin panostaminen tapahtuu kasvun ehdoilla. Ensin kasvatetaan bruttokansantuotetta, jonka avulla saadaan enemmän verotuloja. Niillä yritetään sitten rahoittaa uusia hyvinvointia lisääviä hankkeita, Hoffrén kuvailee.

“Me olemme tällainen kasvuorientoitunut yhteiskunta: pitää saada lisää rahaa, jotta voidaan tarjota lisää hyvää.”

Tuloksena on noidankehä, jossa yritetään jatkuvasti hallinnollisin keinoin korjata talousjärjestelmän negatiivisia vaikutuksia. Hoffrén kutsuu tätä korjaamisyhteiskunnaksi, jossa verovaroin korjataan vapautettujen markkinavoimien aiheuttamaa tuhoa.

Hoffrén uskoo, että uudet mittarit voisivat ohjata meitä kohti uudenlaista politiikkaa.

“Ajatus on, että kun talous kasvaa, meillä on enemmän resursseja korjata ongelmia. Se on päättymätöntä perässä juoksemista. Kun talous kasvaa, haittojakin tulee aina vain enemmän ja korjaamiskustannukset kasvavat. Siinä on aika vaikea päästä koskaan sellaiseen tilanteeseen, että kaikki ongelmat on korjattu, koska resursseja on vähemmän kuin tarpeita.”

Vaihtoehtoiset mittarit voisivat vähentää perässä juoksemista tuomalla enemmän tärkeää tietoa päätöksentekoon ja pakottamalla päättäjät huomioimaan kunkin päätöksen hyvinvointivaikutukset jo ennen kuin päätös on tehty.

“Yhteiskunta toimisi viisaammin, jolloin ei tarvittaisi näin järjetöntä tuotannon määrää kuin tällä hetkellä ja kuitenkin hyvinvointi säilyisi entisellään.”

Hoffrén uskoo, että uudet mittarit voisivat ohjata meitä kohti uudenlaista politiikkaa, joka edistäisi kestävää kehitystä ja hillitsisi ilmastonmuutosta.

Samalla hän myöntää, että ilmastokriisin uhatessa puhe mittareista saattaa kuulostaa riittämättömältä. Silti Hoffrén kehottaa meitä yrittämään.

“Vieläkö mittareilla saadaan kehityksen suuntaa käännettyä? Tämä on hyvä kysymys. Mutta jos ei edes yritetä, ei ainakaan saada mitään aikaiseksi.”