Kuvituskuva.
Kuvituskuva. Kuva: poco_bw IStock

Alle kymmenen prosenttia EU:n kehitysrahoituksesta päätyy sinne, missä tarve on suurin

Kehitysrahoituksen seuranta on viime vuosina monimutkaistunut. Perinteisen kehitysavun lisäksi entistä suurempi osuus kehittyville maille suunnatusta kehitysrahoituksesta on lainaa, sekarahoitusta, valtion takauksia tai muuta erityisesti yksityisen sektorin vahvistamiseen suunnattua tukirahoitusta. Virallinen kehitysapu on kuitenkin laskusuhdanteessa jo toista vuotta perätysten.

Teksti: Niina Tenhio Kuva: poco_bw

Keskiviikkona Brysselissä julkaistussa eurooppalaisten kehitysjärjestöjen raportissa tarkastellaan Euroopan unionin ja jäsenmaiden kehitysrahoitusta vuonna 2018. Vuosittain julkaistavan CONCORD Aidwatch -raportin analyyttinen osuus keskittyy tänä vuonna identifioimaan kuka jää kehityksestä jälkeen.

YK:n jäsenmaat ovat sitoutuneet yhdessä saavuttamaan 17 kestävän kehityksen tavoitetta vuoteen 2030 mennessä. Näistä tavoitteista ensimmäinen keskittyy köyhyyden vähentämiseen. Nyt julkaistussa AidWatch-raportissa sukelletaan köyhyyden ytimeen vertailemalla keskenään neljää varallisuutta mittaavaa kriteeristöä ja lisäksi useimmin käytettyä listausta kaikkein köyhimmistä maista. Vertailun tuloksena joukosta erottuu 16 maata, jotka tarvitsevat ulkopuolista tukea kaikkein kipeimmin. Euroopan unionin ja jäsenmaiden kehitysrahoituksesta vain kahdeksan prosenttia kanavoituu näihin maihin.

Tämä tarkoittaa sitä, että EU:n kehitysrahoitusta suunnataan paljon maihin, jotka eivät löydy köyhimpien maiden listoilta. Turkki, Irak, Länsiranta, Gaza, Marokko ja Intia saavat kaikki ison osan EU:n kehitysrahoituksesta, vaikka varallisuutta mitattaessa ne eivät asetu suurimpien avuntarvitsijoiden joukkoon.

Raportin mukaan virallinen kehitysapu (Official Development Assistance, ODA) on laskusuhdanteessa jo toista vuotta perätysten. Kehitysrahoituksen seuranta on viime vuosina monimutkaistunut, kun perinteisen kehitysavun lisäksi entistä suurempi osuus kehittyville maille suunnatusta kehitysrahoituksesta on lainaa, sekarahoitusta, valtion takauksia tai muuta erityisesti yksityisen sektorin vahvistamiseen suunnattua tukirahoitusta.

Iso osa kehitysavusta jää myös Eurooppaan

Aidwatch-raportin mukaan 14 prosenttia EU:n kehitysrahoituksesta jäi Euroopan unionin alueelle, sillä maat voivat raportoida kehitysapuna esimerkiksi pakolaisten majoittamiskuluja ja ulkomaisiin opiskelijoihin liittyviä kuluja. Suomen osalta ulkoministeriö raportoi, että vuonna 2018 noin 45 miljoonaa euroa käytettiin turvapaikanhakijoista aiheutuneisiin kustannuksiin Suomessa.

YK:n jäsenmaista suuri osa, myös Suomi, on sitoutunut jo vuonna 1970 kanavoimaan 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysrahoitukseen. Raportissa lasketaan, että nykyisellä tahdilla EU saavuttaisi tavoitteen vuonna 2031.

EU on sitoutunut lisäksi kanavoimaan kehitysrahoituksesta 85 prosenttia sukupuolten tasa-arvon edistämiseen, mutta raportin mukaan useissa jäsenmaissa tämä tavoite on jäänyt polkemaan paikalleen. Suomen kesällä julkaistussa hallitusohjelmassa sitoudutaan tähän tavoitteeseen, mutta vuoden 2020 kehitysrahoituksen osalta ei ole vielä selvää, toteutuuko tavoite edes talousarviossa, koska esitys ei sisällä tasa-arvon edistämiseen allokoitua osuutta.

Uudet rahoittajat haastavat

Raportin julkaisutilaisuudessa Euroopan komission kehitysyhteistyöstä vastaavan osaston johtaja Felix Fernandez-Shaw kritisoi kansalaisjärjestöjä megatrendien, kuten ilmastonmuutoksen ja hallitsemattoman kaupungistumisen, aiheuttamien vaikutusten jättämisestä analyysin ulkopuolelle. Hän muistutti myös demokratian horjumisesta Euroopan lisäksi eri puolilla maailmaa.

Eurooppalainen arvoperustainen kehitysrahoitus on saanut haastajikseen uusia rahoittajia. Tämän vuoksi Euroopan unionin jäsenmaiden tulisi suunnitella kehitysyhteistyötä entistä tiiviimmin yhdessä EU:n kanssa, kumppanimaiden tarpeisiin perustuen.

Raportin löydöksistä oli lisäksi keskustelemassa Gambian kansalaisjärjestöjen edustaja John Charles Njie, joka toi esiin turhautumisensa kehitysavun tuloksettomuuteen ja rahoittajien kaksinaismoralismiin. Monen muun Afrikan maan tavoin Gambia on riippuvainen maataloudesta ja nuoret tarvitsevat säällisiä työpaikkoja. Gambian hallitus ei kuitenkaan ole kymmenien vuosienkaan kehitysrahoituksen jälkeen onnistunut nostamaan kansalaisten enemmistöä köyhyydestä ja osattomuudesta. Raaka-aineita, kuten öljyä Nigeriasta, viedään edelleen ulkomaille jalostettavaksi, ja myydään sitten takaisin afrikkalaisille kuluttajille kansainvälisten yhtiöiden kääriessä voitot.

Njie vetosi eurooppalaisiin kansalaisjärjestöihin, jotta nämä auttaisivat vahvistamaan kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa Afrikan maissa. Yleisöstä muistutettiin lisäksi, että kehitysrahoituksen kohdentuminen on poliittinen päätös. Eurooppalaiset äänestäjät täytyy herättää vaatimaan eriarvoisuuden ja köyhyyden poistamista samalla tavoin kuin heistä moni on jo herännyt vaatimaan toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Eriarvoisuus ja kehitysrahoitus kehitysministerien agendalla

Keskiviikkona julkaistiin myös eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen raportti eriarvoisuudesta. Raportti tarkastelee eriarvoisuuden kasvua talouden, sosiaalioikeuksien, ympäristön ja poliittisen päätöksenteon näkökulmista.

Kansalaisjärjestöjen ratkaisu eriarvoisuuden kasvuun on systeeminen muutos kohti järjestelmää, joka painottaa kestävää hyvinvointia talouskasvun sijaan. Tällaisen järjestelmän rakentaminen vaatii lukuisten eri tietolähteiden ja näkökulmien ristiin tarkastelua ja aitoja kumppanuuksia yli rajojen.

Raporttien aiheet ovat ajankohtaisia, sillä EU-maiden kehitysministerit kokoontuvat maanantaina 25. marraskuuta keskustelemaan muun muassa eriarvoisuuden vähentämisestä kehitysyhteistyöllä ja EU:n kehitysyhteistyörahoituksesta vuosille 2021–2027. Kyseessä on Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ainoa kehitysministerien kokous, ja järjestöt toivovatkin ministereiltä vahvaa sitoutumista köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen. Fingo välitti kantojaan kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarille kirjeessään.

Aidwatch-raportin lähteenä ovat pääasiassa Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n kehitysapukomitean keräämät tilastot.