Eurodadin järjestämä mielenosoitus Brysselissä. Kuvituskuva.
Mielenosoitus julkisen maakohtaisen veroraportoinnin puolesta Brysselissä marraskuussa 2019. Kuva: Eurodad

FACTI-paneelin raportti tarjoaa vipuvoimaa globaalin veropolitiikan korjaamiseksi – tarvitsemme nyt poliittista tahtoa

Globaalin vero-oikeudenmukaisuuden edistäminen on hidasta puurtamista, mutta asioita myös nytkähtää eteenpäin. Helmikuun hyviä uutisia ovat FACTI-paneelin loppuraportin suositukset ja suuyritysten julkista maakohtaista raportointia koskevan direktiivin käsittelyn eteneminen EU:ssa, kirjoittaa Fingon asiantuntija Outi Hakkarainen.

Teksti: Outi Hakkarainen Kuva: Eurodad

Globaalin veropolitiikan rakenteellisen ongelman ydin on, että rikkaat maat määrittävät sen raamit. Kehittyvät maat joutuvat noudattamaan näitä raameja, vaikka eivät ole niistä päättämässä. Työkalut tilanteen ratkaisemiseksi tunnetaan, mutta poliittisen tahdon puute estää niiden käyttämisen.

Helmikuun lopulla julkaistun FACTI-paneelin loppuraportti rohkeni tehdä kriittisiä johtopäätöksiä ja oikeudenmukaisuutta tavoittelevia suosituksia tämän tilanteen parantamiseksi. Paneeli suosittelee raportissa kunnianhimoista toimenpidekokonaisuutta globaalin arkkitehtuurin uudistamiseksi ja elvyttämiseksi.

Paneeli koostuu 17:stä eri puolilla maailmaa olevasta korkean tason jäsenestä. Puheenjohtajina toimivat Nigerin entinen pääministeri Ibrahim Assane Mayaki ja Liettuan entinen presidentti Dalia Grybauskaitė.

FACTI-raportti julkaistiin ajankohtana, jolloin laittomien rahavirtojen torjunta sekä kansainvälisten verokäytäntöjen ja kansallisten verojärjestelmien oikeudenmukaisuus on entistäkin tärkeämpää. Niiden merkitys kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi on laajalti tiedostettu, kuten myös valtioiden uusien, COVID-19-pandemian aiheuttamien terveydenhuollon ja sosiaaliturvan menojen kattamiseksi. Nyt tarvitaan vahvaa kansainvälistä yhteistyötä vallitsevan kriisin ratkaisemiseksi sekä oikeudenmukaiselle ja tasa-arvoiselle jälleenrakentamiselle.

Juttu jatkuu faktalaatikon jälkeen.

Mistä on kyse?

  • Viime keväällä työnsä aloittanut kansainvälinen korkean tason FACTI-paneeli julkaisi loppuraporttinsa 25. helmikuuta. Raportissa suositellaan kunnianhimoista toimenpidekokonaisuutta globaalin veropolitiikan arkkitehtuurin uudistamiseksi ja elvyttämiseksi. Raportin 14 pääsuositusta ja niiden alakohdat pohjautuvat laajaan, pitkän aikavälin tutkimusaineistoon, väliraportista saatuihin kommentteihin ja eri puolilla maailmaa järjestettyihin kuulemisiin.
  • Kansalaisjärjestöt ovat ottaneet FACTI-paneelin raportin suositukset ilolla vastaan. Ne ovat pitkälti yhdenmukaiset järjestöjen jo kahden vuosikymmenen ajan ajamien tavoitteiden kanssa. Raportti suosittelee esimerkiksi automaattista verotietojen vaihtoa, yritysten omistussuhteiden läpinäkyvyyttä, monikansallisten yritysten julkista maakohtaista veroraportointia ja yhdenvertaista globaalia verojärjestelmää.  
  • Raportti voi merkittävästi vaikuttaa siihen, miten kansainvälinen yhteisö ja yksittäiset maat kitkevät laittomia rahavirtoja ja edistävät progressiivisia verotuskäytäntöjä kansallisesti ja kansainvälisesti.

Globaalin veropolitiikan rakenteiden uudistaminen

Monien kansalaisjärjestöjen tavoite globaalissa veropolitiikassa on pitkään ollut YK:n roolin vahvistaminen. Rikkaat maat eivät ole olleet kuitenkaan valmiita luopumaan Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n valta-asemasta kansainvälisissä verokysymyksissä. OECD:n jäsenistö koostuu pääasiassa näistä samoista rikkaista valtioista.

Vastaus kansalaisjärjestöjen vaatimuksiin on ollut OECD:n kriteerien uudistaminen ja ei-jäsenten osallistaminen erilaisilla ohjelmilla. Muutosten suunta on ollut oikea, mutta toteutus ja lopputulema riittämätön.      

Nyt FACTI-raportti vaatii voimakkaita poliittisia päätöksiä niin verotuksen yleisen avoimuuden kuin kansainvälisten verosääntöjen osalta. Globaalia arkkitehtuuria uudistavilla esityksillä on tärkeä yhteinen nimittäjä: valtaa siirretään OECD:ltä ja siihen liittyviltä instituutioilta globaalisti osallistaviin instituutioihin.

Paneeli suosittelee YK:n verosopimuksen laatimista (UN Tax Convention), josta tulee neuvotella osallistavasti ja jossa tulee asettaa tiukat normit maailmanlaajuiselle tietojenvaihdolle ja veroyhteistyölle. Lisäksi paneeli esittää hallitustenvälisen elimen perustamista YK:n alaisuuteen valvomaan kansainvälisten verosääntöjen asettamista sekä vero-oikeuksien seurantakeskusta kokoamaan, analysoimaan ja julkaisemaan tietoja väärinkäytöksistä ja muista kansainvälisen verotuksen asioista.

Paneelin mukaan kansalaisyhteiskunta tulee ottaa tehokkaasti mukaan kansainvälisen politiikan foorumeille. Tämän kutsun otamme erittäin mielellämme vastaan!

Nämä esitykset ovat linjassa kansalaisjärjestöjen ajamien tavoitteiden kanssa, mutta löytyykö YK:n päättäjiltä, valtiojohtajilta ja keskeisiltä ministereiltä riittävästi poliittista tahtoa viedä esityksiä eteenpäin tilanteessa, jossa niitä myös aktiivisesti vastustetaan?

Tax Justice Networkin Alex Cobham kirjoittaa, että kysymykset palaavat viime kädessä siihen, miten vero-oikeudenmukaisuutta edistävät kansalaisliikkeet toimivat. Poliittista tahtoa ei ole pelkästään poliittisilla tahoilla, vaan koko poliittisella kontekstilla. Siihen kuuluvat myös kansalaisjärjestöt.

Nyt jos koskaan on globaalin vero-oikeudenmukaisuuden liikkeen toimittava yhdessä. Meidän on saatava aikaan julkista painetta kansallisille ja kansainvälisille päättäjille, jotta he tekevät oikeita asioita.

FACTI-paneelin raportti on yksi esimerkki oikein tekemisestä. Se tarjoaa merkittävää vipuvoimaa, kun vaikutetaan globaalin veropolitiikan rakenteiden uudistamiseksi.

Suomelta tarvitaan enemmän toimia

Tämä vipuvoima tulee tarpeeseen myös Suomessa. Marinin hallitus tiedostaa kansainvälisen veropolitiikan muutostarpeen sekä kansainvälisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun sekä valtioiden välisen haitallisen verokilpailun estämisen merkityksen. Tästä huolimatta hallitusohjelman sekä Verotus ja kehitys -toimeenpano-ohjelman kirjauksista puuttuvat FACTI-raportissa esitetyt YK:n rooliin liittyvät konkreettiset esitykset.

Hallitusohjelmassa sanotaan, että Suomi edistää EU:ssa, OECD:ssa ja YK:ssa aktiivisesti ja aloitteellisesti kansainvälistä yhteistyötä sekä tukee ratkaisuja, joilla voidaan torjua ja vaikeuttaa veroparatiisien toimintaa EU:ssa ja muualla maailmassa. Verotus ja kehitys -ohjelman kolmantena tavoitteena on kehittyvien maiden aseman vahvistaminen globaalissa veropolitiikassa. Siihen liittyvien toimenpiteiden esittely on kuitenkin niukka, eikä YK:ta edes mainita.

Verotus ja kehitys -ohjelma toteaa, että Suomi osallistuu kansainväliseen veropolitikkaan esimerkiksi EU:ssa ja OECD:ssa valtiovarainministeriön kautta, joka valmistelee myös Suomen verolainsäädännön ja kansainväliset verosopimukset. Mukana on maininta, että ulkoministeriö osallistuu jatkossa aktiivisesti näihin prosesseihin.

Toivottavaa on, että ulkoministeriön osallistumisen myötä Suomen tuki YK:n roolin vahvistamiselle voimistuu. Suomi voisi myös Norjan tavoin antaa osana ohjelmaansa taloudellista tukea YK:n nykyiselle asiantuntijoiden muodostamalle verokomitealle. Norja rahoitti merkittävästi myös FACTI-paneelin työtä.

Julkinen maakohtainen veroraportointi etenee vihdoin?

Paneelin toinen puheenjohtaja Dalia Grybauskaitė totesi julkistamistilaisuuden lopuksi, että toimenpiteet FACTI-raportin suositusten toimeenpanemiseksi voidaan aloittaa heti: ei tarvitse odottaa mitään uutta kansainvälistä sopimusta. Tämä oli tärkeä muistutus siitä, että paljon on parhaillaan tapahtumassa.FACTI-raportti, isojen rakenteellisten muutosten ohella, kirittää kansainvälistä yhteisöä ja yksittäisiä maita vahvistamaan jokapäiväisiä toimiaan vero-oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.

Yksi tärkeä maamerkki osui FACTI-paneelin julkistamisen kanssa samalle päivälle. EU-maiden ministerit keskustelivat 25. helmikuuta järjestetyssä etätapaamisessa julkista maakohtaista veroraportointia (country-by-country reporting, CBCR) koskevasta direktiiviehdotuksesta. Komission vuonna 2016 esittelemälle aloitteelle on monen vuoden jälkeen nyt löytymässä riittävä EU-maiden enemmistötuki.

Direktiiviehdotusta käsiteltiin EU:n neuvostossa edellisen kerran Suomen puheenjohtajuuskaudella vuoden 2019 lopulla. Suomi teki tuolloin hartiavoimin töitä aloitteen eteenpäin viemiseksi, mutta kannatus jäi täpärästi alle vaaditun määräenemmistön. Vaikka puheenjohtajana toimivan Portugalin direktiiviehdotus ei ole kovin kunnianhimoinen, on hienoa, että aloite näyttää nyt etenevän EU parlamentin, komission ja neuvoston välisiin kolmikantaneuvotteluihin, joissa direktiivin lopullisesta sisällöstä päätetään.    

Nyt jos koskaan on globaalin vero-oikeudenmukaisuuden liikkeen toimittava yhdessä.

Monikansallisten yritysten julkinen maakohtainen veroraportointi on verotietojen läpinäkyvyyden kannalta erittäin tärkeää. Verotietojen julkisuuden lisääminen kannustaa yrityksiä maksamaan verot todellisiin toimintamaihin ja ennaltaehkäisee aggressiivista verosuunnittelua. Se on ollut alusta asti globaalia vero-oikeudenmukaisuutta edistävien kansalaisjärjestöjen ja -liikkeiden keskeisiä tavoitteita.

G20-ryhmä kehotti OECD:tä kehittämään vuonna 2013 maakohtaisen veroraportoinnin standardin, joka valmistui vuonna 2015. Standardiluonnos noudatti alkuun kansalaisjärjestöjen alkuperäisiä ehdotuksia, mutta voimakkaan vastalobbauksen myötä siihen tuli mukaan teknisiä heikkouksia ja lopulta estettiin myös tietojen julkisuus.

FACTI-paneeli suosittelee, että verotuksen avoimuutta tulee parantaa siten, että kaikki monikansalliset yritykset julkaisevat kirjanpito- ja rahoitustietonsa maakohtaisesti. Sen pohjalta on hyvä jatkaa tämän tavoitteen edistämistä, ja paneelilla on myös suosituksia ei-valtiollisista toimijoista.

Paneelin mukaan kansainvälisen yhteisön tulee kehittää minimistandardit ihmisoikeuksien puolustajien, korruption torjuntaa ajavien asianajajien, tutkivien toimittajien ja väärinkäytösten ilmiantajien suojelemiseksi. Lisäksi valtioiden tulee harkita näiden standardien sisällyttämistä oikeudellisesti sitovaan kansainväliseen sopimukseen.

Paneelin mukaan kansalaisyhteiskunta tulee ottaa tehokkaasti mukaan kansainvälisen politiikan foorumeille. Tämän kutsun otamme erittäin mielellämme vastaan!