Leave no one behind

Agenda 2030: helmikuu 2021

Järjestöjen Agenda2030-työryhmän kevään työ käynnistyi ajankohtaiskatsauksella siitä mitä kaikkea tänä keväänä tulee tapahtumaan niin Suomessa, EU:ssa kuin globaalillakin tasolla.

Monet järjestöt ovat olleet kuultavana eduskunnassa kansallisen Agenda2030-selonteon osalta, vuoteen 2030 ulottuvan kansallisen tiekartan valmistelu käynnistyy ja tulemme siihen omalta osaltamme osallistumaan. Samoin nykyisiä kansallisia globaalin vastuun seurantamittareita pohditaan parhaillaan. EU määritteli viime marraskuussa ensimmäistä kertaa laajempaa kestävän kehityksen pakettiaan ja keväällä siitä tulee ulos neuvoston päätelmät. Fingo laatii parhaillaan vaikuttamissuunnitelmaa tähän.

Suomi toimii toisena puheenjohtajana ensi kesän High level political forumin poliittisen julistuksen neuvotteluissa. Toivotamme onnea ja menestystä haastavassa tehtävässä ja pidämme järjestöjen näkemyksiä esillä. Korona vaikuttaa merkittävästi kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen ja siksi onkin entistä tärkeämpää vaikuttaa siihen, että kaikki päätökset huomioivat sekä sosiaaliset, ympäristölliset että taloudelliset näkökulmat. On sitten kyseessä EU:n elvytyspaketti tai koronarokotteiden globaali saatavuus.

Tiivistys työryhmän toiminnasta

,

Lisätiedot aiheesta

  • Johtaja, kestävä kehitys Rilli Lappalainen

    Toimin asiantuntijajohtajana kestävän kehityksen edistämiseksi Fingon vaikuttamistyössä. Erityisalana systeeminen muutos, johdonmukaisuus, kansainvälinen vaikuttaminen ja aktiivinen kansalaisuus. Toimin mm. Foruksen (International platform for national platforms) varapuheenjohtajana ja eurooppalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö CONCORDin puheenjohtajana.