CMI toi kesäkuussa 2015 eteläsudanilaisia yhteen puhumaan rauhasta Mingkamanin kaupungissa.
CMI toi kesäkuussa 2015 eteläsudanilaisia yhteen puhumaan rauhasta Mingkamanin kaupungissa. Kuva: Humanitaarinen apu Yhdistyneet kansakunnat

Naiset osallisina rauhanprosessissa ja politiikassa Etelä-Sudanissa

Kuva: Humanitaarinen apu Yhdistyneet kansakunnat

Etelä-Sudanissa CMI on vahvistanut naisten poliittista osallistumista ja rauhanprosessien osallistavuutta. Päämääränä on ollut lisätä maan hauraan rauhanprosessin kansallista omistajuutta ja kestävyyttä, sekä tukea siirtymää pitkittyneestä sisällissodasta kohti toimivampaa poliittista järjestelmää.

Yhteistyössä naisparlamentaarikkojen verkoston sekä niin kansallisten kuin alueellisten rauhan ja turvallisuuden parissa toimivien tahojen kanssa on tuotu esille vaihtoehtoja osallistavuuden lisäämiseen Etelä-Sudanin vaikeassa rauhanprosessissa.

Naisparlamentaarikot ovat CMI:n tuella toteuttaneet rauhan mahdollisuuksia käsitelleitä konsultaatioita kahdeksassa osavaltiossa paikallistason naistoimijoiden ja kansalaisyhteiskunta-aktiivien kanssa, ja välittäneet näiden ryhmien viestiä poliittiseen päätöksentekoon.

Toiminta on vahvistanut naisverkoston kykyä toimia aktiivisesti poliittisessa järjestelmässä. Se on myös tarjonnut voimaannuttavia kokemuksia kansalaisten tarpeisiin vastaamisesta ja esimerkkejä uudenlaisista poliittisista rooleista.

CMI:n verkkosivut