Katainen Mosambikin rajalla, mellakoiden taustalla rajut hinnannousut

Mosambikissa on syntynyt levottomuuksia, joiden taustalla ovat tämän vuoden aikana huomattavasti nousseet perustarvikkeiden hinnat.

Teksti: Sanna Jäppinen

Eteläisessä Afrikassa työmatkalla oleva valtiovarainministeri Jyrki Katainen jäi tänään keskiviikkona Mosambikin rajalle levottomuuksien takana.
”Mosambikin hallituksen suosituksesta emme mene nyt Mosambikiin. Siellä on puhjennut mielenosoituksia hinnankorotusten takia”, Katainen kommentoi Savon Sanomien mukaan.
Suomen lähetystö Maputossa kehottaa maassa asuvia suomalaisia ”erityiseen valppauteen ja varovaisuuteen” ulkona liikkuessa.
”Nyt syntyneet levottomuudet olivat melko lailla odotettavissa viimeisen kolmen kuukauden aikana tapahtuneiden rajujen elinkustannusten nousun takia”, kertoo Humberto Ossemane Kepan Mosambikin-toimistosta.
Esimerkiksi leivän hinta on noussut 25 prosenttia ja myös polttoaine ja vesi ovat kallistuneet, samoin kuin paikallisbussien lippujen hinnat.
”Syyskuun alussa oli tarkoitus nostaa hintoja entisestään, ja siksi mielenilmaisijat valitsivat tämän päivän osoittaakseen suuttumuksensa”, Ossemane sanoo.
Tekstarit kutsuivat koolle
Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi avasi tulen kiviä heittelevien mielensoittajien niskaan, perusteluna mielenilmauksen laittomuus. Maputon kaduilla on tuhansia mielenosoittajia, jotka ovat kokoontuneet yhteen viime päivinä kumisseen viidakkorummun välityksellä – eli tekstiviestien avulla, Ossemane arvioi.
Ossemanen tietolähteiden mukaan keskiviikkoiltapäivään mennessä kuolleita oli jo kuusi ja loukkaantuneita 11.
Maan valtiollinen radio ja televisio ovat lakanneet välittämästä ohjelmaa, ainoastaan yksityisiltä kanavilta tulee vielä lähetyksiä, AP uutisoi.
Edellisen kerran Mosambikissa protestoitiin ruuan hintojennousun takia vuonna 2008, globaalin ruokakriisin seurauksena. Tällä kertaa hinnannoususta on syytetty kuivuutta ja kallistuneen polttoaineen myötä vaikeutunutta kuljetusta. Osansa syytöksistä ovat saaneet ruuantuottajat, joiden epäillään ajaneen hinnankorotuksia sekä maan hallitus, jonka toimet – tai toimien puute – on kriitikkojen mukaan vain pahentanut ruokapulaa.