Mikä on maailman suurin kehitysjärjestö?

Monet jo tietävätkin vastauksen. Suurin järjestö on Microsoftin perustajan Bill Gatesin ja hänen vaimonsa Melindan luoma organisaatio, joka on oikeammin säätiö. Sen varallisuus lasketaan kymmenissä miljardeissa dollareissa.

Teksti: Jukka Aronen

Viime vuonna Gatesit jakoivat kolmisen miljardia dollaria köyhien maiden kehitykseen, josta noin puoli miljardia annettiin yhdysvaltalaisille hankkeille. Vertailun vuoksi todettakoon, että Suomen valtion ensi vuoden apubudjetti on noin puolitoista miljardia dollaria (1,1 miljardia euroa). (Ks. Suomen avun määrä Kepan sivuilta.)
Gatesit pyörähtivät viime maanantaina Lontoossa, jossa tapasivat pääministerin ja mainostivat Bonon pyörittämän One.org-järjestön Living Proof -kampanjaa, joka keskittyy esittelemään kehitysavulla saavutettuja tuloksia.

Britannia onkin juuri nyt otollinen paikka apulähettiläille, koska maan uusi hallitus on ottanut tavoitteekseen saavuttaa YK:n suositteleman 0,7% bktl-osuuden jo vuonna 2013.
Gatesien iltatilaisuutta seurannut Oxfamin Duncan Green raportoi blogissaan tilaisuudesta ja toteaa, että ”rokotuskeskeinen” säätiö on saanut paljon aikaan, mutta ei puhu paljon esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai vaikkapa kehitysmaiden poliittisesta toimintaympäristöstä.
Ikäänkuin kehitysyhteistyön tulisi vain keskittyä pitämään ihmiset hengissä. Muu kehityksellinen ulottuvuus jääköön vastaanottajamaiden hallitusten harteille.
Gatesien sanoma on kuitenkin optimistinen: paljon hyvää on tehty ja voidaan jatkossakin tehdä. Konkreettiset esimerkit tuloksista ovat rohkaisevia.
PS. Vimeoon on juuri pari tuntia sitten ladattu 70 minuutin video Gatesien tilaisuudesta.
PS. Tässä vielä linkki Britannia-aiheisiin Kepa-uutisiin.