Kampanjoijat muistuttivat päättäjiä tyynyliinoin vuonna 2006. Kuva: Kampanjoijat muistuttivat päättäjiä tyynyliinoin vuonna 2006.

Länsimaiden 40 vuotta tyhjää puhetta

Lokakuun 24. päivä tuli täyteen 40 vuotta siitä, kun ”taloudellisesti kehittyneet” YK-valtiot julistivat pyrkivänsä antamaan 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön.

Teksti: Esa Salminen Kuva: Janne Hukka

Puheita oli pidetty jo aiemmin: viime viikolla kirjoitimme näillä sivuilla Jaakko Iloniemestä, joka oli YK:lle mennyt lupaamaan Suomenkin tavoittelevan tätä.
Viikkoa Iloniemen jälkeen puhumassa YK:ssa oli itse Kekkonen, joka vetosi länsimaiden johtajiin kauniin sanoin.
”Sillä mitä nyt tehdään tai jätetään tekemättä, saattaa olla ratkaiseva vaikutus huomispäivän maailman luonteeseen. Myöhemmät historioitsijat saattavat nähdä tämän hetken käännekohtana tulevaisuudelle”, Urho Kaleva sanoi maailmanjärjestön yleiskokoukselle.
”[N]yt saattaa olla syntymässä kansainvälisen yhteisvastuun uusi filosofia, joka tunnustaisi sen perustotuuden, että sosiaalista oikeudenmukaisuutta on pyrittävä soveltamaan yleismaailmallisissa mittasuhteissa”, Kekkonen visioi 23. lokakuuta 1970. Seuraavana päivänä maailman johtajat lupasivat yhdessä sen kuuluisan 0,7 prosenttia.
***
Eurodad-järjestön blogissa Bodo Ellmers kuvaa niitä vaiheita, kuinka 40 vuoden ajan kansalaisliikkeet ovat painostaneet poliitikkojaan pitämään lupauksensa. Välillä pieniä voittoja saaden, usein pettyen. Edelleen puhutaan kuluvan vuosikymmenen puolivälistä. Ei enää 1970-luvun, vaan 2010-luvun.
”Kehityksen vuosikymmenen tavoitteiden saavuttaminen on kaikkien kansakuntien yhteinen elintärkeä intressi. Se on yhä tärkeä kehittyneille maille kuin kehitysmaillekin yhdenvertaisina jäseninä tämän päivän maailmanyhteisössä. Yhtä tärkeä yhteinen intressi on sen seikan tähdentäminen, että kansainvälinen yhteisö ei enää voi sietää järjestelmällisiä ihmisoikeuksien loukkauksia, tapahtuivat ne sitten eteläisessä Afrikassa tai missä muualla tahansa”, julisti Suomen johtaja 40 vuotta sitten.
***
Nykyään kehitysyhteistyökeskustelussa onneksi puhutaan myös laadusta, ei vain määrästä. Britanniassa taannoin käydessäni paikallinen aktiivi sanoi, että he olivat jo aikaa sitten alkaneet kiinnittää huomiota laatuun, sillä lupaukset määrästä eivät tulisi ikinä täyttymään. Tänään sekä Suomi että Britannia ovat ylpeästi matkalla kohti nollaseiskaa ja suunta on pitkästä aikaa lupaava.
Se on hienoa, mutta kyynisyyden varjon uhallakin mieleen hiipii epäilys. Voiko tähän lupaukseen luottaa, ennen kuin se toteutuu?
Urkkia lainaten, liian usein edelleenkin tuntuu siltä, että ”yli puolet ihmiskuntaa näyttää olevan tuomittu elämään niin suuren köyhyyden tilassa, että sellainen ei meille muille olisi milloinkaan hyväksyttävissä”.