Jäsenet

Fingon jäsenjärjestöt rakentavat reilumpaa maailmaa tekemällä kehitysyhteistyötä ja globaalikasvatusta sekä vaikuttamalla päättäjiin Suomessa ja EU:ssa.

Fingo on noin 260 jäsenen yhteistyöjärjestö. Jäseniin kuuluu monenlaisia yhteiskunnallisia toimijoita, kuten järjestöjä, säätiöitä, ammattiyhdistyksiä ja oppilaitoksia.

  • Jäsenistä 70 prosentilla on hankkeita kehittyvissä maissa. Globaalikasvatusta tekee 50 prosenttia ja vaikuttamistyötä 55 prosenttia.
  • Osa järjestöistä on suuria, toiset taas todella pieniä. Noin puolet jäsenistä on pieniä organisaatioita, joilla on alle sata jäsentä. Noin 10 prosentilla on yli 25 000 jäsentä.
  • Jäsenet vaikuttavat eri puolilla Suomea. Valtaosan kotipaikka on pääkaupunkiseudulla, mutta 30 prosenttia jäsenistä toimii pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
  • Jäseniin kuuluu sekä yli 100-vuotiaita konkareita että aivan uusia toimijoita.
  • Fingon jäsenjärjestöt toimivat globaalisti yli 100 maassa.

Fingo tuo jäsenet yhteen, luo verkostoja niiden välille ja auttaa järjestöjä oppimaan toisiltaan. Jäsenet pääsevät tapaamaan toisiaan Fingon koulutuksissa ja tilaisuuksissa sekä yhteisissä kampanjoissa. Yhdessä olemme vahvempia!